Vitkuttelun taidosta

Sain eilen Kolme kaverusta ja parkourkerho -kirjan taittoversion valmiiksi. Se lähti siis painoon ja ilmestyy kuukauden päästä.

Tänä vuonna julkaistaan neljä kirjoittamaani kirjaa, joista kahta hiotaan vielä. Vaikka olen sarjojen tekijänä tottunut siirtymään tekstistä toiseen ja työskentelemään eri kirjojen eri työvaiheiden parissa saman päivänkin aikana, kaipaan välillä pientä hengähdystaukoa ennen kuin ryhdyn taas uuteen. Voikin sanoa, että pääsiäisloma tuli tänä vuonna tarpeeseen.

Kuva on kesältä 2023, ja sen on ottanut äitini.

Tänä aamuna sain ystävältä työn pariin kannustavan viestin. Meissä taitaa olla jotain samaa: hommat sujuvat kyllä vauhdilla sitten, kun niiden äärelle vain pääsee. Silti yritin pitkittää aamukahvin juontia, mutta kun jo lukemani kirjakin kehotti "Heia! Age, rumpe moras" eli "Hei, no niin, lopeta jo viivyttely", koin saaneeni tarpeeksi monta muistutusta siirtyä koneelle. (Tämä käskevä kirja oli Latinan kielen historia ja luvun kirjoittaja entinen opettajani emeritusprofessori H. K. Riikonen.)

Luin eilen Päivi Koiviston ja Sinikka Vuolan toimittamaa Kirjoita vuosi -kirjaa (2025), jossa on kaksitoista lukua ja kirjoittajaa. Ensimmäisenä vuorossa on Pauliina Vanhatalo, joka kirjoittaa varsin kauniisti: "Kirjoittajan paras paikka on keskellä tekstin virtausta, eikä hänen siksi kannata jäädä liiaksi tuijottamaan tekstin vastaanotosta heijastuvaa peilikuvaa." Tämä on totta. Kun kirja julkaistaan, tuntuu se aina vähän vanhalta, sillä mieli askartelee onneksi jo uusien tarinoiden parissa.

Yksi tänä vuonna ilmestyvistä kirjoista päättää Onnenpotku-sarjan. Kuva on vuodelta 2023, ja pitelen siinä sarjan toista kirjaa. Kuvan on ottanut äitini.

PS. Taiteilin aamupäivän syksyn kirjan parissa. Sitten palkitsin itseni kokeilemalla kuvata hyvin lyhyen videon asioiden lykkäämisestä. Mutta siitä ei tullut mitään. Oli pakko pitää lounas- ja kahvitauko. Nyt, kun saan tämän kirjoitettua, pyyhin piimäviikset ja yritän uudelleen. Ainakin siihen asti pidän tuon vanhan Onnenpotku-kuvan muistuttamassa elämän, siis myös blogitekstien, keskeneräisyydestä. (Meinasin ensin ladata tähän lyhyen epäonnistuneen videon, mutta koska sellainen on vain koneellani, ei Youtubessa, en onnistunut. Opittavaa riittää siis yhä. Miten ihanaa!)

PPS. Sain nyt tehtyä elämäni ensimmäisen lyhytvideon. Hurraa! Jatkoa seuraa, sillä tehokkaana tyttönä tein liki koko sarjan yhdellä kertaa.